Elämä on pitkä ja raskas tie kulkea, varsinkin jos joutuu vaeltamaan yksin. Ihminen tarvitsee toista ihmistä jonka kanssa voi jakaa huolet ja murheet, yksin se taakka on liian suuri.

Joillekkin tämä kyseinen "tuki" on jompi kumpi vanhemmista, ystävä tai puoliso, joillekkin se on vain joku ventovieras ihminen, jota ei ole koskaan ennen tavannut ja tietää ettei häntä tule enää koskaan tapaamaankaan.

Itse en pysty puhumaan henkilökohtaisista asioistani/ongelmistani kenellekkään jota en tunne ja johon en pysty luottamaan. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, minulla ei itseasiassa edes ole ketään jolle voisin kaiken kertoa. Suurimman osan henkilökohtaisista ajatuksistani pidän täysin vain itseni tietona.

Jotkut ihmiset taas käyttävät itsensä purkamiseen internettiä, kuten minä nyt. Esimerkiksi blogien kirjoittaminen nimettömänä on äärettömän helppoa, kukaan ei tiedä kuka olet, mistä tulet tai miltä näytät. Silti voit kertoa oikeastaan kaiken itsestäsi. Mitä ilmeisimmin kukaan läheisesi ei tule ikinä lukemaan blogiasi, jollet siitä heille kerro.

Blogi on minun tapani purkaa itseäni, vaikka mielummin tietysti ottaisin puolison, rakastavan ja ymmärtävän, jolle voin kertoa huoleni ja kun kaikki on sanottu, hän vain ottaisi minut lämpimään halaukseen ja saisin nukkua hänen vieressään ja tuntea hänen ruumiinlämpönsä, tuoksunsa ja kosketuksensa.

Mitään muuta en juuri tarvitsisi. Onnellinen parisuhde ja läheisyys. ~

Ihmisillä on aina ollut taipumus tykästyä, ihastua ja ehkä jopa rakastua toisiin ihmisiin, toiset ihastuvat erittäin helposti, toisilta se taas vaatii paljon aikaa jotta pienikin liekki sisällä syttyy. Itse kuulun helposti ihastuviin. Ihastun, mutta harvemmin myönnän sitä kenellekkään ja ajan kanssa ihastus sitten hälveneekin pois, varsinkin jos ei ole toiseen millään tavalla yhteydessä.

Itse en edes tiedä, mikä minut saa ihastumaan ihmisiin, mutta voisin epäillä, että asiaa edistävät ainakin toisen avoimuus, eleet ja katse. Katse kertoo niin paljon ihmisestä ja silmistä näkee onko toinen rehellinen vai ei, siksi ehkä olenkin aina kiinnittänyt miehissä huomioni ensimmäisenä silmiin. Kirkas katse ja pieni pilke silmäkulmassa ei ikinä voi olla pahitteeksi.

Tälläkin hetkellä, olen taas ihastunut ihmiseen, johon ei todella olisi pitänyt. Hän on mukava, kiltti, avulias, kohtelias, suloinen, oikeastaan jopa lähes täydellinen, mutta hän on vain jotain mitä en ikinä voi saada. Hän on myös minun ystäväni.

Onko ystäviin ihastuminen/rakastuminen sitten jotenkin helpompaa? Itse en vastausta tiedä. Tosin tähän kyseiseen henkilöön ihastuin jo ennen kuin häntä edes kunnolla tunsin, ehdimme vaihtaa muutaman sanan keskenämme, sitten hän katsoi minua pitkään silmiin ja sydämeni oli myyty noille kauniille sinisille silmille.

Onkohan tämäkin tunne vain ohikiitävä hetki elämässäni.. sitä ei voi tietää. Mutta häntä ajatellen painan nyt pääni tyynyyn ja toivottavasti nään kauniita unia ja herään taas virkeänä uuteen päivään.

"If I had you, that would be the only thing I'd ever need
Yeah if I had you, then money fame and fortune never could compete
If I had you, life would be a party, it'd be ecstasy"

Rakastan sitä tunnetta kun on ihastunut, voi niitä perhosia vatsanpohjalla. ~